Siirry sisältöön

Lämpöisiä terveisiä FHP:n työsaralta!

Paljon mielenkiintoisia ja innostavia asioita on tapahtunut nyt alkuvuodenkinaikana. Tosin yksi kummallinen asia oli se, että jouduimme peruuttamaan alkuvuodeksi suunnitellun terveyskasvatuskurssimme, koska kurssille tulijoita ei ollutkaanriittävästi, vaikka juhannuksenakonferenssissa asiasta kiinnostuneita oli runsaasti. Kerran aikaisemmin on ollut sama tilanne.

Kurssin peruuntuminen oli pastoripariskunnalle Raisa ja Jani Jalo iso pettymys, sillä he lähtevät loppukesästä lähetystyöhön Keniaan ja tarvitsevat siellä työssään myös FHP-materiaalia. Niinpä sitten Mäkisen Merja, koulutustiimiläisemme Sastamalasta, varasi seurakuntansa neuvotteluhuoneen käyttöömme. Siellä sitten kävimme pitämässä heille kahtena lauantaina yksityisopetuksena materiaalimme käyttöopetuskurssia ja nyt kesäkuussa jatkamme heidän kanssaan vielä yhtenä lauantaina. Oli hienoa olla varustamassa Jaloja palvelutehtäväänsä! ”Vastalahjaksi” saimme mm. infoa heidän pastoriopintojen päättötyönä tekemästä upeasta YADA– Raamattupelistä, joka on tarkoitettu etenkin varhaisnuorten opetukseen. Ja hei, sinäkin voit kyllä pelata ja opiskella sitä vaikka olisit jo ”varttunut nuori”!

–> Avaappa siis netti: https://jalot.fi/yada/

Huhtikuussa oli sitten se Valintojen Polku -terveyskasvatustapahtuma Espanjan Mijasissa (jo viides kerta heidän monitoimihallissaan). Koululaisryhmien ”reittioppaina” oli tällä kertaa Fuengirolan ja Antequeran tiimiläisistä koostunut ryhmä. Tapahtuma sujui todella hyvin ja palautteet olivat innostavia niin kierroksilla olleilta koululaisilta kuin Mijasin kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Marco Cortésilta ja johtava psykologi AnaBelen Carcialta

Kansainväliseksi terveyspäiväksi 12.4. oli Marco Cortés organisoinut Mijasin uuteen puistoon ison tapahtuman, johon hän kutsui myös FHP tiimin. Tiimin teemana oli tupakoinnin ehkäisemien. Oli hienoa olla sielläkin apulaisina

Viime vuoden puolella kerroimme kurssillamme olleen Esteban seurakunnan pastoripariskunnan Dianan ja Davidin ideasta perustaa yhdistys, jossa terveyskasvatus on yhtenä ”keihäänkärkenä” ja jonka avulla voivat tavoittaa kaupunkinsa asukkaita ja johdattaa heitä uskoon ja seurakunnan yhteyteen. Nyt oli hienoa kuulla, että yhdistys on saanut toimiluvan ja ensimmäinen innostava tapahtuma on nyt huhtikuussa järjestetty!!

Klikkaamalla kuvia näet isomman version

Huhtikuun lopussa saimme Espanjasta suruviestin. Meidän työmme rakastettu, vankkumaton tukijamme La Roca -seurakunnan pastori Pacha oli saanut taivaskutsun. Hän oli sydämellinen Herran palvelija, joka tuki srk:n FHP:n tiimiä antaumuksella ja aina siunasi meitä kun tapasimme!

FHP-tiimi jatkaa kuitenkin työtään ja oli nyt toukokuussa Torremolinoksen seurakunnan nuorisotapahtumassa sekä Mijasin johtavan kouluterveydenhoitajan kutsumana neljässä koulussa pitämässä ala- ja yläasteen koululaisille terveyskasvatusta! Teemoina oli päihteiden ennaltaehkäisy ja mm. itsetuntemuksen vahvistaminen

–> uskalla olla erilainen nuori ja kieltäytyä päihteiden houkutuksilta JA: kunnioita lähimmäistäsi!!!

Näiden tapahtumien lisäksi toukokuun 29. päivänä oli vielä Mijasissa perinteinen Caminata, jossa koulujen nuorisoa tuli ryhminä sinne tutulle monitoimihallille, johon oli taas organisoitu päihteiden vastainen tapahtuma. Sinne Marco Cortés kutsui jälleen FHP-tiimin mukaan tosi hienoa, työ yhteiskunnan ja seurakunnan välillä siellä toimii!!

Sitä toki toivomme tänne kotikaupunkiimme ja -maahammekin. Siksipä juhannuksena on konferenssin Missioteltassa ainakin vielä tänä vuonna FHP:n osasto. Siellä kerromme, että
jHs., niin ensi vuoden alussa olisi mahdollisuus tulla opiskelemaan FHP-materiaalin käyttöä ja saada se omaksi työvälineeksi omaan palvelutehtävään kotimaassa tai lähetyskentällä!

Kiitos sinulle, kun muistat rukouksin niin meitä kuin myös Espanjan FHP-tiimejä sekä kaikkia muitakin, jotka käyttävät materiaaliamme omassa palvelutyössään!

Marke ja Markku Helin